maanantai 29. joulukuuta 2008

Ja loma jatkuu...

Aina ennen joulussa parasta on ollut sen odottaminen: korttien värkkääminen, joululaulut ja glögipöhnässä fiilistely. Tänä vuonna parasta on se, kun joulusta on kunnialla selvitty. Se on vihdoinkin ohi! Loma jatkuu, mutta enää ei tarvitse miettiä sitä, miten kaikki on tänä vuonna erilaista, tunnelma murheen sävyttämä ja kuinka ilo tuntuu teeskentelyltä. Nyt saa taas hengittää rauhassa ja oikeasti nauttia lomasta. Ystäviä on käynyt, jopa Belgiasta asti, ja tapanintanssitkin pidettiin. Taas suuri kiitos soittajapojille!

Joulun paras lahja oli tämä upea vanha taikinatiinu, jonne säilön tästä lähin lankani. Ylempi vanne on vähän turhan löysä ja siksi niin ylhäällä, mutta eipä tuo pieni kauneusvirhe haittaa. Joka tapauksessa tämä vanhus päihittää mitkä tahansa säilytyslaatikot mennen tullen! Toi pukki muutakin, muun muassa otsalampun, jotta pimeässä autossakin näkee kutoa. Vitsinä tuon joskus heitin, mutta nytpäs pääsen kokeilemaan. Äiti sai minulta hahtuvatumput.


Kummitädin ihanista sukista ei valitettavasti tullut otettua kuvaa. Harmi sinänsä, kun punasävyinen Fabel on niin mielettömän kaunista! Nyt olen koittanut pitää vähän taukoa käsitöistä ja keskittyä lukemaan, mutta siitä huolimatta tikuttelin eilen metrin verran kaulahuivia. Lanka on Wendy Fusion, jota tuli hankittua Tampereen messuilta. Neulon kahdesta kerätä vuorotellen, joten tulee mukavan raidallista.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

maanantai 22. joulukuuta 2008

Jouluvalmisteluita

Saapa nähdä, millainen katastrofi vielä on edessä, kun näiden muutamien päivien aikana Ninni on ollut jo tosi tehokas. Ensimmäisenä käytiin avaamassa muutama joulupaketti, sitten hörpättiin kynsilakanpoistoainetta sillä seurauksella, että mummun pöydästä lähti lakka ja seuraavassa hetkessä heitettiin lankakerä kynttilään! Onneksi oli omasta takaa palomies paikalla, joka otti tilanteen haltuun. Eipä taida tästä Fabelista enää sukkia tulla...


...Onneksi otin näitäkin keriä useampia mukaan.
Koko päivä ollaan leivottu ja yksi satsi porkkanoita poltettiin pohjaan, kun niitä laatikoita varten keitettiin. Yhden joululahjankin sain valmiiksi, kun hetkeksi pääsin neulomaan. Tässä muutama kuva siitä, mitä paketeista voi paljastua.



Nuo vaaleanpunaiset Kerttu-sukat on jo lahjoitettu eteenpäin ja lahjan saaja oli oikein mielissään. Alemmat on tehty Fabelista, josta on tullut suosikkilankaani. Sävy toi niin mieleeni hänet, jolle sukat ovat menossa, että pakkohan ne oli tehdä. Yksi pari pitää vielä saada jouluksi tehtyä. Huomenna mennään katsomaan mummua. Oli tarkoitus mennä jo tänään, mutta lunta tulee niin sankasti, että ei lähdetä ajelemaan. Lopuksi vielä kysymys, että muistatteko hänet?

lauantai 20. joulukuuta 2008

Kotona

Tultiin pari päivää sitten kotiseudulle. Mukana on valtava kassillinen lankoja. Ajattelin, että jos meinaan täällä kolme viikkoa viipyä, on paras olla tekemistä. Nyt olisi vähän liikaakin hommaa ja jouduin karkaamaan leipomuksista päästäkseni kirjoittamaan. Lupasin laittaa kuvan valmiista koristepalloista ja ennen lähtöä ehdin napsia muutaman otoksen. Tässä ne nyt roikkuvat! Näyttävät kyllä tosi kauniilta, ei kuva ihan tee oikeutta. Näitä tehdään varmasti lisääkin, vaikka parvekkeelle roikkumaan.

Joulufiilistä pitäisi alkaa kehittelemään, kun eihän siihen kovin monta yötä enää ole. On vain niin erilaista nyt, kun yksi on joukosta poissa. Itse joulupukki. Ninni taitaa olla suurin piirtein ainoa, joka on juhlatuulella. Huutelee kaiket päivät: "Ninnille juhlat, Ninnille juhlat! Onnea, onnea!"

Ehkä joulumieli tulee vielä tähänkin taloon. Onhan se kaikkina vuosina tullut, joten luotetaan siihen.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Makea päivä

Värkkäsin tänään Marjon kanssa koristepalloja! Oli hieman tahmaista touhua, sillä kovetettiin narupallot sokeriliemellä. Tuolla ne nyt roikkuu pesuhuoneessa kuivumassa. Toivottavasti onnistuvat, sillä näyttävät tosi kauniilta!

Viimeinen koulutehtävä on palautettu, yksi tentti jäljellä, mutta ei tahdo riittää enää mielenkiintoa lukemiseen. Ajatukset ovat jo joululomassa, jonka aloitan torstaina. Olen kauhealla hopulla tehnyt joululahjoja ja onhan jotain valmistunutkin.

Meillä on muuten kukkanojatuoli. Ei, se ei ole uusi hankinta, vaan kyseessä on tuttu punainen nojatuoli, jonka kylkeen Ninni piirsi vahakynällä "kukkia". Voin kertoa, etten varsinaisesti hyppinyt riemusta.

Nyt puikot heilumaan!

perjantai 12. joulukuuta 2008

Viikonloppu taas!

"Lomaviikko" jatkuu, kun lauantaita kohti mennään. Olen koittanut lukea tenttiin, mutta oon kai tosi huono siinä, kun koko ajan tulee mieleen tosi kiireellisiä asioita, jotka pitää hoitaa. Niistä mainittakoon tumppujen huovuttaminen. Ne tumput ovat kyllä odottaneet huovutusta jo viikkokaupalla, mutta just tänään se oli tehtävä! Näperrän niihin jotain koristusta, kunhan ovat kuivuneet. Että se siitä tentistä. Veera istua töröttää bussissa matkalla tänne.

Haaveilen lehdistä. Haluaisin tilata Olivian, Hesarin sunnuntailehden ja Suuren käsityölehden nyt, kun Anu Harkki on päätoimittajana. Tuntuvat vain niin kalliilta. Tämä pakkomielteinen neulominen on syönyt lukemisharrastustani. Yritän opetella neulomaan ja lukemaan yhtä aikaa. Hieman hidasta. Lukemisen lisäksi haaveilen Kivi-tuikuista. Että niitä olisi kaikkia ihania värejä ripoteltuina sinne tänne. Ainolta tarttui tämä kuume.

Voi hitsin tentti. No, kauan en ehtisi kuitenkaan lukea, sillä kohta pitää hakea Veera. Taidanpa keittää kupin teetä. Tässä vinkki, mistä mukista sen nautin. Kaunis, eikö vain?

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Joulunodotusta

Leivottiin tänään Ninnin kans pipareita. Näin se tapahtui...


Ja tällaisia niistä tuli...


Olivat hurjan hyviä, vaikka tehtiinkin kaupan taikinasta. Lattialla oli urakan jälkeen noin kilo jauhoja ja Ninni näytti lumimieheltä.

Saija on ollut meillä vieraana, on syöty, juotu ja tuhlattu rahaa. Ostin sikamageen takin, jonka hinnasta ei hiiskuta. Tänään on ollut virallinen lintsauspäivä, huomenna suunnataan kirpputorille!

Ninni teki päiväkodissa joulukortin, joka oli tänään tullut perille mummulaan. Se kortti on aivan erityisen hieno, picassomaisia vivahteita. Olisi pitänyt ottaa siitä kuva, jotta tekin saisitte ihastella lapsukaisen luovuutta.

Nyt haukotuttaa niin, että pakko siirtyä vaakatasoon. Buona notte!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Katsotaan koko perheen voimin linnanjuhlia. Ninni tanssii ja laulaa "kaivata sinua, kaivata sinua..." Päivä on ollut ihanan laiska, pitkä ja huoleton. Ei ajatustakaan koululle, hoitamattomille hommille tai stressaaville asioille. Kämppä on yhtä räjähtäneen näköinen kuin minäkin, mutta kun laittaa valoja vähemmälle ja kynttilöihin tulet, niin jo näyttää paremmalta. Myös Ninnillä on ollut kalsaripäivä, sillä on vieläkin yöpaita päällä. Tuskinpa tuota tarvitsee vaihtaa enää tässä vaiheessa. Tuntematonta sotilasta odotetaan alkavaksi, vaikka ei kai se enää niin tuntematon ole, kun joka vuosi se tulee katsottua.

Toissa päivänä tuli joulufiilis. Oltiin Ainolla laulamassa Lips -karaokepeliä. Kun hyvät biisit oli laulettu (todella upeasti, olemme tulevia Idols-tähtiä), pistettiin masiina kiinni ja laulettiin kaikki joululaulut, jotka muistettiin. Siinä ystävien seurassa, glögin tuoksussa tuli ihanan lämmin olo. Joulu tulee.

Eilen vietettiin luokkakavereiden kanssa pikkujoulua. Hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Aliasta ja Singstaria. Menimmepä vielä baariinkin, vaikka siellä tuli sitten ihmeteltyä, millaiset ihmiset jaksaa sellaisissa mestoissa alvariinsa ravata. Kuitenkin jäi mukava olo illasta, kiitos siitä tytöille!

Huomenna aion askarrellapaskarrella joulukortteja, luukuttaa joululauluja ja tehdä kouluhommat pois alta. Sitten melkein voi ajatella loman alkavan. Nyt alkoi tuntematon. Tiesittekö muuten, että elokuvan ihana Koskela on Akselin ja Elinan poika? Nyt tiedätte.

Käsityörintamalla hyviä uutisia: joululahjoja tulee kuin liukuhihnalta. Tässä tämän päivän saldo, joita mannekiinimme Ninni esittelee.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Tiistai

En haluaisi ostaa joululahjoja, haluaisin tehdä ne. Mutta en millään ehdi tehdä kaikille, sillä joko aika menee liian nopeasti tai minä olen liian hidas. Lahjon ihmisiä sitten joulun jälkeen omatekoisilla jutuilla. Äiti muistutti, että olen joskus nurissut siitä, miten tyhmiä itse tehdyt lahjat on. Olenko siis tullut vanhaksi vai viisaaksi? Ärsyttää ostaa jotain krääsää. Joku on joskus sanonut, ettei tiedä kumpaa inhoaa enemmän joulun hengellistä vai kaupallista sanomaa. Hyvin sanottu, olen pohtinut sitä samaa.

Käytiin ravintolassa syömässä ystävän synttäreiden kunniaksi. Ei se ruoka vaan se seura! Huomenna on aikainen herätys ja olen niissä tosi huono. Nyt täytyy vielä laittaa Avonin tilaus menemään, sitten ihastelen hetken uusia Taika-mukejani (tuhlattiin häälahjakortteja vai onko se häälahjalahjakortteja? hmmm...) ja sitten unta palloon.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Väsyttää

Näin meillä. Ninni laittoi ankan uimaan ja pesi samalla tukkansa. Sitten vain Avonin rasvat päähän ja äiti oli tyytyväinen. Mitähän huomenna?

Alan olla loman tarpeessa. Mikään ei huvita. Paitsi nukkuminen ja neulominen. Voisin neuloa koko päivän. Pylly vain puutuu, mutta se on pientä. Oikeasti mikään muu ei kiinnosta, koulujutut kaikista vähiten.

Viikonloppu oli kyllä mukava. Juhlittiin synttäreitä ja nautittiin elävästä musiikista, kun harjun takaa saapui veljessarja kitaroineen. Silti oli koko ajan tunne, että jotain puuttui. Teki mieli ruveta parkumaan, kun ikävä iski.

Vapaapäivä on kulunut koulutehtäviä tehdessä, onneksi sain seuraa moneksi tunniksi. Kiitos siitä Outille! Huomenna uudet kuviot, taidanpa painua nukkumaan.

torstai 27. marraskuuta 2008

Ei niin lankka päivä

Ninni istui eilen illalla sohvalla ja tuumasi: "Huh huh, olipa lankka, lankka päivä!"

Sen verran rankka päivä oli mullakin, etten jaksanut kirjoitella mitään. Koulussa meni iltaan asti ja sen päälle vielä vähän tehtäviä. Tänään oli rennompaa ja kävin kaupungillakin pitkästä aikaa. Tuhlasin vajaassa tunnissa ennätyksellisen määrän rahaa. Oikeasti lähdin ostamaan vain pikkuhousuja, mutta jotenkin kaikki riistäytyi käsistä. Ja miten pikkuhousut voi olla niin kalliita?! Eihän niissä ole kangastakaan kuin nimeksi! Tästä turhautuneena marssin lastenosastolle ja ostin kohtuulliseen hintaan Hello Kitty -pikkareita, arvatenkin suurinta kokoa. Sovin kotona Ninnin kanssa, että ostetaan sille samanlainen paketti.

Shoppailusta virkistyneenä aion mennä leikkimään pikkueläimillä, saada illan aikana valmiiksi viikon toisen Mario Myssyn ja pakata kassit valmiiksi, sillä huomenna lähdetään Lestille!

tiistai 25. marraskuuta 2008

Joululahja-ahdistus

Nyt se iski. Eihän ens viikolla voi olla jo joulukuu! Mulla on ihan liian paljon tekemättä! Vuorokaudessa saisi olla ainakin kolmekymmentä tuntia. Ei siinä mitään, jos voisi vaan kutoa, mutta kun pitäisi kouluhommiakin tehdä.

Kävin eilen maanantaipäivän piristykseksi lankakaupassa. Siitähän olikin jo puhetta, ettei meiltä lankoja juurikaan löydy. Tämä touhu alkaa saada jo maanisia piirteitä. Ostin lisää Fabelia, koska valikoimassa oli uusia värejä ja toisesta liikkeestä löytyi ihanaa pinkkiä Fritidsgarnia, josta olen joskus tehnyt pipon ja jäljelle jäänyt kerä ei yksinään riitä mihinkään. Lisäksi ostin paksut puiset puikot tulevia huiveja varten. Nam! Langat on mun fetissi.

Eilen valmistunut MarioMyssy sai heti käyttäjän. Tosin tämä on menossa ystävälle, joten ehkä Sohville pitää tehdä oma!

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Lunta tulvillaan...

Tänään saatiin tämän talven ensimmäinen kunnon lumipyry! On siis ollut täydellinen päivä käpertyä sohvannurkkaan kutimen ja kissan kanssa. Päivällä pyörin kirpparilla ja löysin vaatekaappiin täytettä + kaksi kirjaa. Illan ohjelmistossa oli Idolsia ja ompeluseurat Ainolla. Eilen aloittamani myssy valmistuu vauhdilla. Mulla on se perustavan laatuinen ongelma, että samaan aikaan pitää olla tosi monta työtä tekeillä. Kai se on jotain pitkäjännitteisyyden puutetta, kun en jaksa kauan tehdä yhtä ja samaa, vaan välillä pitää vaihtaa. Aloitan jatkuvasti uusia töitä, vaikka entisetkin on kesken. Jotain on kyllä valmistunutkin, nimittäin hahtuvalapaset, jotka pitää vain pukata koneeseen huopumaan. Huovuttamisesta puheen ollen, tässä kissankoppa, joka on saanut loistavan vastaanoton!


Ja nyt äänestämään Pete jatkoon! Hauskaa alkavaa viikkoa!

perjantai 21. marraskuuta 2008

Kissanpäiviä

Sohvi on ihan selvästi kiinnostunut kirjallisuudesta. Lymysi kaapissa kirjojen seassa pitkän aikaa. Tein eilen pienen lankainventaarion. Keristä tuli hieno kokolattiamatto olohuoneeseen ja uusia värkkäysideoita tulvi päähän niin, että korvissa soi. Huono puoli siinä lankojen ihastelussa ja levittelyssä oli se, että nyt Toni ei ollenkaan ymmärrä, miksi pitää ostaa uusia lankoja joka viikko. Minimanissa olisi kuulemma tarjouksia... Ja Poppelissa on pakko käydä, koska tarvitsen paksut puiset puikot huivien tekoa varten. Hahtuvainen kissanpeti on koneessa, kohta nähdään tuleeko siitä oikeasti kissanpeti vaiko kännykkäteline. Huovuttaminen on sitten jännää!

torstai 20. marraskuuta 2008

Täytyy laittaa vielä uusi kuva. Ihana, ihana kissa!

Sohvi tuli kotiin!

Saanko esitellä, blogikissani Sohvi! Reppana on vielä aivan pyörryksissä uudesta kodista. Joka nurkka on haisteltu ja vähän lelujakin kokeiltu. Tulen kertomaan Sohvin edesottamuksista, mutta nyt viinilasin ääreen!


keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Heipä hei

Emmi on ihan oikeessa, kuka noita otsikoita jaksaa keksiä?

Takana on pitkä päivä koulussa. Ei siis puhettakaan, että olisin käyttänyt illan tehtävien tekemiseen, vaikka olisi ehkä pitänyt. Onneksi viikonloppu on edessä, mullahan se alkaa jo huomenna.

Kouluhommien sijaan olen duunaillut kaikkea hyödyllistä, kuten kytännyt Villaketun ja Roope Lipastin blogeja, laittanut kissanhiekan valmiiksi (jos lapsukaista pissattaa heti, kun pääsee uuteen kotiin, eikä vessassa olekaan hiekkaa, niin APUA!), tehnyt huomista varten makaronilaatikon (jonka salaisuus piilee juustokastikkeessa), virkannut kissanpetiä ja pähkäillyt joululahjasuunnitelmieni kanssa. Fakta on se, että joulu tulee ihan liian nopeasti, joten osa lahjoistani jää jälkitoimitukseen. Toivottavasti saajat eivät pahastu.

Koska en ole saanut valmiiksi mitään uutta, voisin esitellä loppukesänä valmistuneet Virta-sukat, joiden ohje löytyy Punokset puikoille -kirjasta. Lanka on jotain mitä lie, mummun varastoista. Kauniithan nuo ovat, mutta ohjeesta en tykännyt, oli aika työläs!

maanantai 17. marraskuuta 2008

Äidin mietteitä

Ninni on perinyt kaikki ärsyttävät ominaisuutensa multa. Se ei voi olla, jos kädet on likaiset tai ruokaa menee naamaan syödessä. Sillä on uskomattoman lyhyt pinna, eikä sille kelpaa mikä tahansa pipo. Se on ihan kuin minä! Paitsi Tonin näköinen.

Ostin tänään meidän kissavauvalle kaiken tarpeellisen. Enää puuttuu se kissa.

Iski kauhea flunssa, nenä vuotaa ja kurkku on karhea. Saa nähdä, millaiseksi tämä äityy. Askartelin paskartelin vähän joulukortteja, mutta en niin hienoja, että viitsisin niitä täällä esitellä.

Nyt virkkaamaan, kissanpetiä tarvitaan torstaina!

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Väsytystaistelu kannatti!

Pieni karvainen ihanuus muuttaa meille torstaina! Hän on harmaaraidallinen tyttökissa, jonka nimi on vielä hukassa. Kerttu? Myy? Hilma? Vaihtoehtojahan löytyy. Huomenna on luvassa ostosretki eläintarvikekauppaan. Täytyy hankkia ainakin hiekkalaatikko+hiekkaa, kuljetuskoppa, ruokaa ja leluja. Aloin jo virkata hahtuvasta koppaa tulevalle lapsukaiselle. Miten tässä malttaa odottaa torstaihin?!

By the way, tänään tuli lunta. Ninni oli ihan, että vau!

lauantai 15. marraskuuta 2008

Lankoja, lisää lankoja!

Mä oon niin onnellinen! (äännetään silleen kummelimaisesti)

Juupa juu, käytiin sitten messuilla. Hippasen verran paloi rahaa, mutta sehän oli tarkoituskin! Voi niitä kaikkia ihanuuksia! Voisin ostaa vyyhtejä ja keriä ihan vain koristeiksi, kun ovat niin kauniita. Mukaan lähti hahtuvaa, myssy- ja huivilankoja, muutama kerä Teddyä ja joulukorttivärkkejä. Kaiken kaikkiaan loistava saalis! Nyt lötkähdän sohvalle kutomaan, telkkarista tulee Kummisetä. Taidanpa sivistää itseäni katsomalla sen.





torstai 13. marraskuuta 2008

Torstai

Tein päivän hyvän työn ja kävin luovuttamassa verta. Palkaksi sain hyvän mielen ja joulukalenterin. Ja päänsäryn, joka ei meinaa lähteä, vaikka kuinka joisi. Ninni istuu potalla ja lukee ääneen Käsityökerhon lehteä.

Mulle tarjottiin tänään kissanpentua! Sen täytyy olla enne. Mies vastustaa edelleen, mutta sanokaapa, miksei aikuinen ihminen saa ottaa kissaa, jos haluaa? Tyhmää, että sitä pitää kysyä joltakulta.

Tampereen messut lähestyy. Joka päivä mietin, mitä kutoisin matkalla. Hassua, miten ihminen voikin muuttua vuodessa, jos vaikka hurahtaa käsitöihin. Mutta siis ne messut, ne messut. Ostoslistallani on ainakin Noro-lankaa, jos sitä olisi tarjolla. Taidanpa taas käydä lukemassa näytteilleasettajalistan läpi, että pääsen fiilikseen. Tässä vielä kuva niistä mainitsemistani Fabel-sukista. Uudet on puikoilla!

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Ei kahta ilman kolmatta


Joko tämä kuoleminen vihdoin loppuu?! Kyllä tässä suvussa olisi ollut jo surua riittämiin. Lähetän voimia ja lämpimän halauksen pohjoiseen.

Tässä kirjoituksessa mun oli tarkoitus höpöttää uusista kengistäni, ihanista ystävistä ja ehkä myös vähän leuhkia vasta valmistuneilla Fabel-sukilla. Ehkä ensi kerralla. Nyt voi olla vain hiljaa.

torstai 6. marraskuuta 2008

Kiipeilyä

Otsikko kertoo tämän illan aktiviteettini. Olin siis kiipeilemässä. Voin rehellisesti sanoa, etten oli kuuna päivänä pelännyt yhtä paljon. Koko touhu oli kuin suoraan painajaisunesta. Siellä korkeuksissa pidät lähes tulkoon kynsin ja hampain pikku mutikoista kiinni, jalat tärrää ja päätä huimaa. Ei siis todellakaan mun laji. Sen järjettömän pelkäämisen jälkeen tuli ihan maha kipeäksi. Enkä tuntenut itseäni millään tavalla voittajaksi, vaikka katon rajassa kiikuinkin. Mutta tulipahan kokeiltua.

Jännittämisen vastapainoksi aion rentoutua elokuvan parissa, ehkä nauttia lasin viiniä. Huomenna suunnataan Lestijärvelle.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Suru

Minun suruni on kuppi, joka täyttyy pikkuhiljaa ja aina lopulta tulvii yli äyräiden. Se tulva on itku, jonka voi aiheuttaa mikä tahansa: valokuva, esine tai tuttu ääni päässä. Itkun jälkeen olo on kevyt, kuppi tyhjentynyt, jotta täyttyminen voi taas alkaa.

Kun lauantaina kävin hautausmaalla, koitin etsiä jonkun vuonna -62 syntyneen hautaa. Ei sellaista löytynyt. Kaikki kuolleet olivat syntyneet joskus vuonna viis tai 1912. Taas mieleen hiipi katkeruus. Miksi näin kävi meille?

tiistai 4. marraskuuta 2008

Ostetaan kissa

Ihan tyhmää pitää blogia, jos ei omista blogikissaa. Kaikilla käsityöihmisillä on kissa. Ainakin niillä, joilla on myös blogi. Laittaisin tänne maailman ihanimpia kissakuvia! Nyt joudutaan tyytymään kuvaan lapasista, jotka sain valmiiksi tänään. Enkä muuten toista kertaa tee samanlaisia, sillä lankojen päättelyssä oli tosiaankin hommaa! Kuvio on hieman muokattu Malla-lapasista. Huomenna on piiitkä päivä koulussa, mutta toivon kyllä vielä illalla tapaavani tyttöjä ompeluseurojen merkeissä.

Bloggaamisen oppitunti

Kuten näette, osasin vaihtaa taustakuvaa! Ymmärrän hyvin niitä vanhemman sukupolven ihmisiä, jotka eivät halua opetella tietokoneen käyttöä. On tämä aikamoista sohellusta, kun ei yhtään tiedä mitä on tekemässä ja mitä napin painalluksesta tapahtuu. Joka tapauksessa aika kivan taustan löysin, vaikka Late Lammasta tulikin vähän ikävä. Noita taustakuvia voisi selailla vaikka kokopäivän ja olisi kiva testailla muitakin, mutten kestä sitä jännitysmomenttia, mikä kokeilemiseen liittyy. Saisin vielä solmulle koko koneen.

Kouluun pitäisi malttaa lähteä tunnin päästä, vaikka on kyllä naurettavan lyhyt päivä.Ulkona on kaunis ilma, aurinkokin melkein paistaa. Huomasin kalenteria katsoessani, että tämä mun opiskelu on aika lailla lomailupainotteista. Taas ensi viikolla on maanantai ja tiistai vapaata, joten taidan jäädä Lestille tiistaihin asti. Voidaan sitten Ninnin kans körötellä bussilla takaisin.

Amerikan presidentinvaalit jännittää, haluaisin seurata tulosten laskentaa, mutta huomenna kouluun on mentävä jo kahdeksaks! Käsityörintamalta sen verran, että ensimmäiset kuvioneulelapaseni ovat päättelyä vaille valmiit, mutta se homma ei olekaan tehty käden käänteessä, sillä langanpätkiä on lapasen sisus täynnä. Jotten tuntisi itseäni toivottomaksi lusmuilijaksi, alan lukea autismikirjallisuutta torstain kurssia varten. Ninnin sanoin: Palataan!

maanantai 3. marraskuuta 2008


Täällä ollaan! En olekaan niin tumpelo näiden vehkeiden kanssa kuin etukäteen ajattelin. Nyt siis loppui omasta blogista haaveileminen, sillä tässä se nyt on!

Minä olen siis kohta 2-vuotiaan Ninnin äiti ja yritän kovasti opiskella sen minkä käsitöiltä ja muulta värkkäämiseltä ehdin. Olen kyllä huomannut, että pitkät ja puuduttavat luennot eivät ole ollenkaan niin pahoja, kun samalla kilisyttelee puikkoja. Käsitöiden lisäksi tykkään lukemisesta, kirpputoreista, teestä ja kissoista. Kissaa meillä ei kylläkään ole ennen kuin onnistun vakuuttamaan mieheni kissan tarpeellisuudesta.

Tämä päivä lähti hienosti käyntiin, kun syöksyin heti aamusta uuden lankakaupan avajaisiin. Mukaan lähti monta kerää ihanaa Fabel-lankaa ja luulenpa, että seuraavat opintotukeni tulen kantamaan kyseiseen liikkeeseen!